|
Myrskylän kartanon päärakennus on peräisin 1700-luvun alkupuolelta ja nykyinen päärakennus on laajennettu 1800-luvun alussa. Kartanon päärakennus on toiminut Karjalan siirtolaisperheiden kotina 1940-luvulta lähtien aina 1980-luvulle saakka, jolloin se siirtyi Erja Rädyn omistukseen ja sittemmin puukenkätehtaan toimitilaksi.
Kartanoa koskeva restaurointisuunnitelma on parhaillaan käynnistynyt. Entisöintiä tukee kartanon entisen tilanhoitajan sukulaisen äskettäin löytämä, 1920 -luvulta peräisin oleva kartanon valokuva-albumi, jossa on säilynyt arvokasta tietoa puutarhasuunnitelmia myöten. Myrskylän kunnassa sijaitsevan Myrskylän kartanon alueelle suunnitellaan perustettavaksi käsityökulttuurin matkailualue myymälöineen.
Talla-tuotemerkillä on valmistettu 40 vuotta puukenkiä ja -sandaaleita korkealaatuisesta koivusta ja nahasta. Lukuisat eri työvaiheet vaativat tarkkaa käsityötä. Vuosikymmenten työperinteet, huolelliset suunnitteluprosessit, testaukset, koekäytöt ja asiakkaiden toiveet ovat auttaneet valmistamaan parhaista materiaaleista ortopedisesti oikein muotoiltuja, rakenteellisesti vahvoja sekä tyylikkäitä suomalaisia puukenkiä.
Erja Räty Ky:n valmistamasta Talla-puukenkämallistosta löytyy sopiva kenkä kapealle ja sirolle sekä leveälle, paljon lestitilaa vaativalle jalalle. Toiset haluavat näyttää varpaansa, osa haluaa piilottaa ne. Koivupuu, reikä-, parkki- ja nupukkinahka ovat Tallan suosikkimateriaaleja. Helposti jalkaan sujautettavien, napakasti jalassa pysyvien Talla-puukenkien suosio kasvaa koko ajan, eivätkä kenkien pohjat kulu ensiksi puhki.
Talla-puukenkiä ja -sandaaleja saa ostaa Myrskylän kartanon tehtaanmyymälä Puukengästä.
Erja Räty Ky
Kartanontie 12, 07600 Myrskylä
Hannu Salminen
Puh. 019-6770 525, Gsm. 040-768 3920
info@talla.fi
www.talla.fi
Palaute|Kartta|Myrskylä|Takaisin
Tulosta tämä sivu
|